Suomen albumilistan ykköseksi kohonnut Hector on Niko Peltoselle vaikea tapaus.

NYT JÄNNITTÄÄ ETTÄ MIKSI

Laulaja on julkaissut Peltosen mielestä sekä suomipopin valioyksilöitä että kauheaa soopaa.

ERIKOOSTA

Nyt toimittaja selvittelee ajatuksiaan Heikki Harmasta.

HECTORISTAKO ON KYSE VAI HEIKKI HARMASTA?

Olennaista Hectorissa on tämä: hän on sekä stereotyyppi että erikoistapaus.



JOHNNY ROTTEN, PAULA KOIVUNIEMI, ARTO NYBERG, RUMBA?



Hänet voisi lähettää avaruuteen esimerkkinä suurten ikäluokkien suomalaisedustajasta.



VANHEMPANI KUULUVAT SUURIIN IKÄLUOKKIIN, HECTOR EI KUULUNUT HEIDÄN SÄVELRADIOONSA



Juha Itkonen voisi kirjoittaa hänen vaiheisiinsa perustuvan 500-sivuisen romaanin.



NIIN VOISI, KOSKA KIRJOITTAJA JA ITKONEN EDUSTAVAT SAMAA TYHJYYDEN KÖYHYYTTÄ



Hän on kuunnellut rokkenrollia töölöläisissä kellareissa ensimmäisten teini-ikäisiksi määriteltyjen joukoissa, radikalisoitunut ja vastustanut sotaa, löytänyt “henkiset arvot” ja “sisäavaruuden”, vieraantunut kylmän sodan viimeisten kuolinkouristusten pyörteissä, tehnyt voittoisan paluun kahdellakin eri nousukaudella ja päätynyt lopulta haikean idealismin ja nihilistisen elämänpettymyksen maisemiin uudella Hauras-levyllään.

SAA OLLA AIKA IKÄVÄ IHMINEN JOKA KUITAA YHDEN IHMISEN URAN NÄIN

Keskimääräinen Hector-fani ei ehkä ole tarkemmin analysoinut fanituksensa syitä, mutta minä esitän valistuneen arvauksen: suureellisen patetian ja myötähävettävän banaliteetin yhdistelmä viehättää suomalaista.



VOIKO KUKAAN KÄSITTÄÄ MISTÄ MIES PUHUU?

Sekin on dialektiikkaa.

MIKÄ ON?

Suomessa ei saisi luulla olevansa kukaan, mutta kyllä suomalaisetkin kaipaavat isoja elkeitä ja nyyhkyttävät varsinkin laskuhumalassa.

NIINKU ETTÄ MITÄ?

Hector on sijaiskärsijä, joka onnistuu meidän hyväksemme ja mokaa itsensä meidän puolestamme. Häneltä odotetaan kohtuutonta ääripäihin venymistä, ja tavalla tai toisella hän on aina kyennyt siihen.

EIH.

John Lennonin kammottava peilikuva
Eräänä taannoisena aamuna löysin Facebookista linkin Hectorin uuteen singleen Jos lehmät osais lentää, joka osoittautui käännökseksi The Days of Pearly Spencer -klassikosta.
Hiljaiseksi veti.
Tukkoinen eurohevisoundi oli kaivettu jostain myrkkyelementtitalon pyörävaraston homeisimmasta nurkasta. Alkuperäisen biisin juhlava pessimismi oli kääntynyt lannistuneeksi sarkasmiksi vanhan hipin tuhoutuneiden unelmien raunioilla: Hectorin teksti on kammottava peilikuva Imaginesta, John Lennon katsomassa aamulla peiliin, josta tuijottaa vastaan huonohampainen pääkallo.
Aivan kammottava musiikkiesitys, mutta kun mietin sitä tarkemmin, aloin tuntea myötätuntoa Hectoria kohtaan. Kenties Kari Peitsamon tunnettu väite, jonka mukaan Hectorillakaan ei ole

TÄTÄ EI VOI JULKAISTA TÄMÄN PIDEMMÄLLE

Älä käy mun Kafkaani

                 TO BE or YOUTUBE. Tästä on kysymys.

Joskus harvoin, ani harvoin, ei edes vuosittain, sattuu jotain sellaista, että on pakko sanoa ääneen ja oikoa väärinkäsityksiä, tarjota parempi malli, vaihtoehto, joissain tapauksissa, hyvin harvoin näin käy, ei edes kerran kymmenessä vuodessa.

 Viimeisin päänsärky iski lukiessani arvostelun. Tai esittelyn. Pirkanmaan suurimmassa sanomalehdessä, myös Vuonna 85 -elokuvaa Citizen Kanen -kaltaisiin sukupolvikerrannaisiin ylistävässä kalankääreessä, kerrottiin kirjasesta nimeltä Tuberkuloosifragmentit. Tämä kirjanen, joka myöhempien tutkimusteni perusteella sisältää kuusikymmentäneljä sivua, joille on harvaan ladottu 113 kappaletta Franz Kafkan vuoden 1917 kieppeillä kirjoittamaa lyhykäistä mietelmää, vaikutti mielenkiintoiselta. Sitten tutunomaiselta, sitten vippasi. Nielaisin. Maailmanjärjestykseni tärähti, koin vavistuksia, hampaissa alkoi vihloa, silmäkulmassa jumitti neulansilmä. Jotain oli pahasti vialla, mutta oliko vika minussa vai lukemassani.

Piti odottaa arkipäivää päästäkseni kirjastoon. Siellähän ne olivat, molemmat. Sekä uunituore Tuberkuloosifragmentit että kustannusyhtiö Otavan Keisarin viesti, vuonna 1969 ensimmäisen kerran ilmestynyt ja 1989 uudelleen julkaistu kokoelma Kafkan novelleja, katkelmia ja tunnustuksia – kuten nimiölehdessä asia ilmoitetaan. Kokoelman puoleenväliin on sijoitettu otsakkeen Mietelmiä synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä alle nämä mietelmät, jotka Savukeidas on nyt laittanut ulos omana pakkauksenaan ja uudelleen suomennettuna.

Keisarin viesti on kuulunut aina suosikkikirjoihini, tai en nyt sanoisi aina, mutta nuoruudessani, siinä herkässä iässä kun viisaamman opetukset ovat tarpeen. Turha kysyä miksi minun siis piti hakea kokoelma kirjastosta, juuri siksi. Suorittaessani nuorena kirjoitusharjoitteita sekä kynttilänvalossa että bändimuhinoissa matkin tietoisesti ja tiedostamatta tässä kokoelmassa esiintyvien lyhyiden novellien tyyliä. Alleviivataan nyt vielä: Keisarin viestin merkitys on minulle ”niin suuri ja vahva, että vielä nykyisinkin elämäntieni jokaisessa jyrkässä mutkassa voin pitää kiinni hänen varjonsa muistosta kuin lujaksi taotusta rautakaiteesta”. Hups, lainasin vahingossa Gustav Janouchia.

Keisarin viestiin liitetyt mietelmät kuluttavat novellikokoelman vajaasta kolmestasadasta sivusta seitsemäntoista, suomennoksen on tehnyt Aarno Peromies. Hänen kääntämänsä mietteet ovat kaivertuneet ihoni muistiin niin pitkällä terällä, että toisenlaista tapaa suomentaa on vaikea sulattaa. Tässä mielessä tunnustan olevani luutunut konservatiivi. Tämän myönnettyäni en silti voi edelleenkään jättää uutta suomennosta rauhaan.

Tietystä pisteestä lähtien ei enää ole paluuta. Tämä piste on saavutettavissa.

Näin Peromies yli neljäkymmentä vuotta vanhassa käännöksessä on suomentanut mietelmän numero viisi. Olen tämän kyseisen mietelmän suuri ystävä, se on ollut ohjenuorani, ellei peräti johtolankani, viisitoistavuotiaasta asti.

Uusi suomennos, se jonka satuin ensin lukemaan sanomalehdestä ja joka sai amalgaamini helisemään, menee näin:

Tietyn pisteen jälkeen ei voi enää kääntyä takaisin. Siihen pisteeseen saakka on päästävä.

                              No, siinähän on sama asia esitetty hieman toisella tavalla, eikö mitä? Ei ole. Sisältö on muuttunut. Tällaiselle puberteetista puutokseen ohjuksen lailla sinkoilevalle nuorelle miehelle ohje Tämä piste on saavutettavissa antoi paljon, siis teininä, ja auttoi ymmärtämään, että tiedon hankkiminen ja viisauteen pyrkiminen ei aina johda valaistumiseen vaan jossain tapauksissa päästään päättymättömälle reitille, joka ei johda minnekään muualle kuin umpikujaan. Näillä eväillä, tämän sisäistäneenä olen kulkenut kohta kolmekymmentä vuotta, joka ei ole ikäni, vaan aikani jälkeen Kafkaan tutustumisen. Niin että perkele. Kun luin lehdestä uuden suomennoksen, en ollut välittömästi valittamassa siitä, miten erilainen se on, minua ravisti pelkästään aforismi numero viitosen viimeiset kaksi sanaa: on päästävä.

Sillä tässä on mukana alkuperäisenä pitämääni mietelmään kuulumaton imperatiivi.

                      Mutta mitä jos? Peromiehen suomennos oli epätarkka ja sen myötä minä olen ymmärtänyt jotain olennaista Kafkasta aivan väärin.

Onneksi ei tarvinnut lähteä hakemaan Franz Kafkan alkukielisiä painoksia mistään. Pystyin siinä mielessä toimimaan yhtä staattisesti kuin kuka tahansa päivälehden kirjallisuuskriitikko, tarkoitan tuote-esittelijä, olisi voinut. Ei tarvinnut hakea jyrkkää faktaa Uppsalan Yliopistosta, ei sen kauempaa kuin pierun päästä klikkaamalla esiin Michael Ciscon ylläpitämä sivusto, jolla hän kommentoi ja analysoi englanninkielisessä kirjallisuudessa Zürau Aphorisms -nimellä kulkevia Franz Kafkan mietteitä. Sivusto on analyyseineen hieno ja nöyrä, mutta vielä tärkeämpi tässä tapauksessa siksi, että se sisältää alkuperäisen, siis Franz-kuoman kirjoittaman saksankielisen tekstin. Plus vuosina 1954 ja 2006 tehdyt englanninkieliset käännökset. Vuonna 1954 tehdyt tulkinnat ovat saksankielisten emigranttien Ernst Kaiserin ja Eithne Wilkinsin käsialaa, modernimman version tarjoaa Michael Hofmann.

Englanti sikseen! Mehän olemme, minä olen, pohtimassa, Kafkan kieltä. Aluksi siis en kiinnittänyt huomiota Michael Ciscon sivustolla esiintyviin englanninnoksiin, koska todellisina kirjailijan kielinä saksa ja suomi syleilevät toisiaan hanakasti kuin lauseistaan juopuneet merimiehet. Kun taas englanti ja ranska ovat graffitimaalareiden kevyttä suihketta. Näin ikävästi sanon pelkästään vanhojen muistojen perusteella. 1980-luvun lopulla ostin reissulle mukaan Kafkan kootut novellit englanniksi, enkä riivattu sentään, vaikka miten yritin, koskaan pystynyt lukemaan kyseistä kokoelmaa loppuun. Se oli vaan niin paperia se englanti.

                 Palatakseni asiaan ja siitä mistä puheen ollen: Halusin vain tarkistaa miltä mietelmä numero viisi näyttää Franz Kafkan prahalaisella saksankielellä. Näyttää tältä: 

                          Von einem gewissen Punkt an gibt es keine Rückkehr mehr. Dieser Punkt ist zu erreichen.

Saksankielentaitoni on yliarvostettua, joten käännyin viisaampien puoleen. Olennaista oli saada selville, miten zu erreichen käännetään. Siis on saavutettavissa vai on päästävä. Tämä oli tärkeää, jotta mielenrauhani palautuisi, sillä olen olettanut Kafkan kuuluvan tämmöiseen vanhanaikaiseen humanistisakkiin joka ei horju ei heilu, ei räyhää, ei melskaa, ei alleviivaa, huuda eikä varsinkaan komentele.

No haloo.

Ei Tuberkuloosifragmenttien aforismi numero viiden suomennoksessa välttämättä ole mitään virhettä. Näin minulle ilmoittivat Markku Roinila ja Tiina Holopainen, konsultoimani saksankielenharrastajat. He eivät olleet uuden käännöksen suhteen läheskään yhtä tuomitsevia kuin minä, mutta heilläpä ei ollut kokonainen maailmankatsomus, elämänmotto vaakalaudalla. Tarkoitan, että onko se piste nyt saavutettavissa vai onko sinne päästävä. Mitä väliä, poikaseni? Yhtä kaikki he myönsivät, varovaisesti, useampia esimerkkejä heille ladattuani, että käännökset ovat aina riippuvaisia kontekstista ja joissain määrin uudessa suomennoksessa olevat käännökset tuntuisivat olevan suorasukaisempia kuin alkuperäinen Kafkan kieli. Hyvä on, lempeitä sanoja koulutetuilta ihmisiltä. Mutta tässä on edelleen jäljellä mutta. En vieläkään saanut varmistusta sille, että gootista saakka oikeana pitämäni muoto olisi enemmän oikea kuin tämä uusi yritelmä. Vertailun vuoksi perehdyin englanninkielisiin käännöksiin. Aviopari Kaiser & Wilkins kääntää Kafkaa vuonna 1954 näin: 

Beyond a certain point there is no return. This point has to be reached.

                       Vuonna 2006 Michael Hofmann muotoilee saman: 

                       From a certain point on, there is no more turning back. That is the point that must be reached.

Jaa. Aika vetää henkeä. Jos Kaiser & Wilkinsin -käännös, mielestäni, vertautuu Peromiehen suomennokseen, on aivan yhtä selvää, että Hofmannin must be reached tarkoittaa samaa kuin uuden suomennoksen on päästävä. Molemmissa täytyy niin pirusti. Lasketaan kymmeneen, hengitetään paperipussiin.

Olin nyt päätynyt oman nuuskijan tutkimukseni päätepisteeseen, ja samalla pattitilanteeseen, olkoon sitten niin. Jotkut, nuo vanhanaikaiset kääntäjät, tykkäävät varovaisuudesta; on saavutettavissa, toiset rokkenrollista; on päästävä. Samalla, jälkimmäisen lukutavan myötä minulle paljastui itselleni tuntematon Kafka, tulenpalavin silmin jyrkkiä teesejä hakaneula tanassa, irokeesi edellä esittävä vauhdikas punkhemmo. Tähän oli tyytyminen. On nieltävä, että vaikkakin uuden suomennoksen aforismi numero viisi on käännetty perustuslain vastaisesti, niin myös se on nykytodellisuudessa hyväksyttävä ja oikea. Tärkeintä mielenrauhani kannalta silti oli, että minun vaalimani versio oli edelleen voimissaan, ainakin omassa päässäni. Minun ei pidä uuden suomennoksen myötä hylkäämän Keisarin viestin tarjoamaa vanhanaikaista kieltä, sen tuttuutta, sen hienovaraisuutta, siitä mistä minun minäni Kafkan tuntee: se on ylivarovaista, impressionistista, ujoa, kierrellen lähestyvää, hieman pälyilevää, se ei ole koskaan vuorenvarmaa, siinä on rukouksen muoto, ja jossain kohtaa, ei vaan monessa kohtaa, kun ilmaisun on huomattu karkaavan ilmaistavaa, antaa Kafka kynän viedä ja tuloksena on metonymisesti ja metaforisesti ilmiasustaan sivuun lipsahtelevaa, epätarkkaa ja ambivalenttia lausetta. Monitulkintaisuus on tässä ydinkysymys. Keisarin viestin lyhyissä novelleissa ja mietelmissä on samalla nähtävissä mihin Kafka on pyrkinyt: hän on koettanut saada kiinni mieltään vaivaavasta ajatuksesta nappaamalla sen haaviin ja kiinnittämällä neulalla paperiin. Elävä perhonen on tietenkin täydellisempi kuin neulalla lävistetty, mutta se on parasta mihin Kafka pystyy vangitessaan ajatuksiaan impressionistisiksi (ei ekspressionistisiksi!) tuokiokuviksi. Uudessa suomennoksessa olen vaistoavani jonkinlaista teknokraattisuutta ja mekaanisuutta. Joissain aforismeissa tuntuu kuin niiden vaikeutta tai kömpelyyttä olisi pyritty suitsimaan ja korjaamaan ja selkiyttämään. Vai mitä pidätte tästä:

Oikea tie on nuora, jota ei kuitenkaan ole viritetty korkealle ilmaan, vaan lähelle maan pintaa. Se on asetettu siihen luultavasti siksi, että kompastuisimme siihen, eikä siksi, että kulkisimme sitä pitkin.

Aarno Peromiehen suomennoksessa oikea tie kulkee nuoran ylitse.

Oikea tie kulkee nuoran ylitse, joka ei ole jännitetty korkealle, vaan hivenen verran maanpinnan yläpuolelle. Se näyttää määrätyn pikemminkin aiheuttamaan kompastelua kuin kuljettavaksi.

 Molemmissa englantilaisissa käännöksissä, sekä vanhassa että uudessa, kuten myös uudessa suomennoksessa mennään nuoraa pitkin. Saamani tiedon mukaan über voi tarkoittaa molempia, sekä ylitse että pitkin. Luulen silti, anteeksi vain, että tässä on kafkamainen sanaleikki, joka pitää ottaa mietelmää lukiessa huomioon, sillä jos aiot kulkea nuoraa pitkin kuten esimerkiksi nuorallatanssija, et nuoralta kaatuessasi suinkaan kompastu vaan yksinkertaisesti putoat. Tässä nuora siis toimii sekä johtolankana että ansalankana.

               Mutta mitä tässä suotta hiuksia halkomaan. Varsinkin kun sain puhelun Hansakorttelista Turusta, tämä on kuvaavaa, kun langattoman langan päässä oli vielä toinen saksankielentuntijoistani. Hänellä oli huonoja uutisia, jotka hän halusi välittää minulle ennen kuin munaan itseni julkisesti: ensinnäkin zu erreichen on pomminvarmasti käännetty täsmällisemmin uudessa suomennoksessa. On päästävä on siis oikein. On saavutettavissa ei niinkään. Ristus. Ja aforismi numero ykkösen über kääntyy nuoraan kompastellessa ainoastaan muodossa pitkin. Ei siis missään nimessä yli. Ristuksen Ristus. Lähden tästä pompottamaan päätäni pesäpallomailalla. Kaikki nämä merkit ja välilyönnit ja pohdinnat, jotka olen hiellä ja vaivalla maailmalle jakanut, turhuutta, turhuutta!
               Kyllä minä tämän kestän. Olen aikuinen ihminen. Niin se vain on, että uudet ja tuoreemmat käännökset seuraavat toisiaan kuin villit hevoset. Nuoriso tarvitsee uusia esikuvia, tarkempia ilmaisuja, sisällön yksiselitteisyyttä, ja olisikin ollut ikävä ryhtyä mollaamaan tämän maan sympaattisimpiin kuuluvaa kustantamoa pelkästään ryhtymällä kiukuttelemaan nuoruuteeni kuuluvien ja päähäni luutuneiden käännösten muuttumisesta kenties tähän aikaan paremmin sopivimmiksi yksinkertaistuksiksi.

Tai miksi ihmeessä ihmetellä sen enempää miten vanhan suomennoksen syntiinlankeemus on muuttunut uudessa perisynniksi, biljardipöytä biljardikepiksi, ankkurointi ankkurin heittämiseksi veteen (oliko se romua, oliko siinä naru?) ja sitten vielä, että miksi ihmeessä uudessa suomennoksessa on niin paljon isoja kirjaimia tarpeettomasti korostamassa Paratiisia ja Pahaa, esimerkiksi. Kai se on tehokeino. Ei haittaa. Lava on vapaa. Meitsi heitti pyyyhkeen kehään jo edellisessä kappaleessa. Siirrytään elämässä eteenpäin.

Michael Ciscon Zürau Aphorisms -sivusto on muuten melkoisen viettelevää lukemistoa. Sen pariin jää pelkästään huvin vuoksi. Mieleen nousee aivan uudenlaisia pohdintojen aiheita, yhä uusia kysymyksiä, hilsepilvi hartioilla ennakoi ongelmia, ja kun en jaksa häiriköidä konsulttejani enää Kafkan sanaleikeillä, sillä voihan olla niinkin, että joillakuilla meistä on myös elämä, suoritan vahingossa omin päin loppuun vuosien 1954 ja 2006 englanninkielisten käännösten erot ja suhteen Kafkan originaalitekstiin.

                        Holy Scheisse.

                       Jokainen edellä luettelemani käännöskummallisuus perisynnistä biljardikeppiin ja ankkurin heittelystä isojen kirjainten tarpeettomaan viljelyyn löytyy Michael Hofmannin käännöksestä.

                       Täytyykö sanoa tämän enempää?

                        

                       Aarno Peromies käänsi Kafkaa saksasta. Tietenkin. Peromiehen opiskeluaikoina saksa oli ruotsin jälkeen suosituin vieras kieli. Se oli filosofien ja ylioppilaiden kieli, sillä neppailtiin Vanhan kuppilassa ja Love Recordsin aulassa. Englannista kääntäjät, no niin. Lukekaapa joskus huviksenne muutama ennen 1970-lukua käännetty amerikkalainen romaani, ja saatatte jäädä ihmettelemään eikö meillä parempaan tuolloin pystytty. Ei kai pystytty, kun koko jengi pamlasi saksaa. Joka tapauksessa. Saksankielistä kirjallisuutta käännettiin meillä runsaasti, ja mikäs oli kääntäessä, kun tavara oli hyvää, samoin kääntäjät. Ja nyt, hyvä kirjallisuus, hyvät kääntäjät, pidelkää palleistanne.

                     Sillä vittu nykyään. Vaihtakaa kanavaa jos alkaa olla niinku kiusaantunu olo. 

                     Kun nykyään on olemassa vain englanti, voidaan ilmeisesti hyväksyä minkä tahansa ei-englanninkielisen teoksen kääntäminen suomeksi tästä englannista, jota me kohtaamme useammin TV-sarjoissa kuin kirjallisuudessa. Aarno Peromiehen suomennokset ovat sekä loistavia että vanhahtavia siksi, että käännökset on tehty avaruusajalla mitattuna ikuisuus sitten, mutta myös siksi, että Kafkan prahalainen saksanmurre oli jo valmiiksi vanhahtavaa ja erilaista. Tähän perustuu myös Kafkan kielen kauneus, jolle Peromiehen käännösten myötä haluan heittää yläfemman joka hetki, jolloin Franzin ajatus on pystytty kääntämään varsinkin suomeksi niin kankean pitkästi ja monimutkaisesti ja lyyrisesti kuin mahdollista. 

                        Herra Michael Hofmann, Kafkan koko tuotannon uudestaan englanniksi kääntänyt runoilija, on nöyrän kääntäjähahmon sijaan tehnyt saarikosket ja pannut Kafkan uusiin pikakäännöksiin niin paljon omiaan ja omia tulkintojaan kuin pokka kestää. Samalla hän on käännöksissään yksinkertaistanut alkuperäiset monitulkintaisuudet, ilmeisesti olettaen että nykypäivän Kafka-lukija pystyy vastaanottamaan ainoastaan Nick Hornby -englantia. Hofmann on kääntänyt Kafkan mietelmät leikkikoululaisille sopiviksi elämänohjeiksi, näin karrikoituna. En edes uskalla miettiä minkälaista vahinkoa hänen uudet käännöksensä aiheuttavat brittiläisille lukijaparoille, kun hän esimerkiksi on päättänyt Kafkan tunnetuimman novellin Muodonmuutoksen ensimmäisessä lauseessa, että Gregor Samsa on muuttunut torakaksi. Siis cockroach. Ennen oli vermin. Kuten suomeksi Samsa on syöpäläinen ja sillä hyvä, ei yksiselitteisesti jotain, vaan epämääräisesti jotain vielä kauheampaa. Ja uskokaa tai älkää, näitä Hofmannin uusia tulkintoja on kehuttu. 
                        Niin kuin on kehuttu tätä Hofmannin tyylitajun loistavasti tavoittavaa Kafkan mietelmien toista suomennostakin. Vieläpä niin, että ennen päivälehtien puolivillaisia tuote-esittelyjä ilmestyneissä syksyn uutuuskirjojen listauksissa Tuberkuloosifragmenttien kerrottiin sisältävän aiemmin julkaisemattomia Kafkan tekstejä. Hei! Ei kannata aina ostaa silmät ummessa sitä, mitä kustantaja tiedotteissaan faktoina tarjoaa. Tosin mahtoi olla niin, että myös kustantaja luuli tekevänsä jonkinlaisen uuden aluevaltauksen. Toinen kysymys on, kuka alkuperäisen ajatuksen myi kustantajalle. Kolmas ja henkilökohtaisesti rassaavin kysymys lähtee niin kutsutuille kirjallisuuskriitikoille: Miten te voitte kuvitella, että Franz Kafkalta olisi edelleen kääntämättä suomeksi joitain oleellisia (hänen päiväkirjojaan lukuunottamatta) tekstejä? Neljäs kysymys lähtee Tuberkuloosifragmenttien suomentajalle, joka esipuheessaan kertoo käyttäneensä työtä tehdessään apunaan Kafkan alkuperäistekstien käännösten lukuisia eri editioita. Minusta tämä tarkoittaa, näin äkäisesti lähiluettuna, että käännöstyössä on käytetty apuna kaikkea muuta kuin Kafkan originaalitekstiä, vaikka editio ihan näpsäkkä sana onkin kikkailtaessa sillä, mikä on kätkettävä.
                       Vedetään lopuksi vielä narut yhteen kaulaan: Olen tunnustava, että Aarno Peromiehen, valkeakoskelaisen kääntäjän, suomennoksissa on puutteita. Tämä sattuu. Tämä loiventaa: Jos Kafka olisi kotoisin Myanmarista tai olisi tunnettu ainoastaan solmukirjoituksesta, silloin englanninkielisen laitoksen käyttäminen olisi sallittua, muuten ei. Tämänhän tajuaa lapsikin. Vai tajuaako?  
                      Pakko lopettaa ennen kuin sisältäni pursuaviin syöpäläisiin tahriintuu koko artikkeli.

                   
Valkeakoskella
Jaska Filppula 

 Lisää aiheesta esimerkiksi näillä sivuilla:

 http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/franz-kafka-tuberkuloosifragmentit/1279960

http://www.hs.fi/arviot/Kirja/El%C3%A4m%C3%A4+ei+ole+kaava+vaan+mystiikkaa/a1355024314054 

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/452116/Kun+rutiini+rikotaan

http://www.aralis.fi/arabianrannan_kirjasto/kuukauden_kirja.html

                    Juttu joka kaiken tämän soossin aiheutti, lähti Aamulehden kirjoittamasta tuote-esittelystä – jota ei nettiversiona löydy – ikävä kyllä.